Le Tour de France – intohimoisen pyöräilijän unelma

alberto-contador-le-tour-de-france-2010-rotterdam-prologue

Le Tour de France eli Ranskan ympäriajo on maailmanluokan pyöräilytapahtuma, jolla on pitkä historia. Tämä on maantiepyöräilyn tärkein tapahtuma, ja ensimmäisen kerran se järjestettiin vuonna 1903. Alunperin kisa järjestettiin L’Auto-lehden myynnin kasvattamiseksi, mutta pian siitä tuli niin suosittu että sitä pidennettiin, ja sen suosio levisi ympäri maailmaa. Myös ajajia alkoi osallistua kilpailuun useista eri maista. Ranskan ympäriajo on yksi kolmesta suuresta ympäriajosta, joista kaksi muuta ovat Italian ja Espanjan ympäriajot, vaikkakin Ranskan ympäriajoa pidetään tärkeimpänä.

Perinteisesti Le Tour de France pidetään heinäkuun aikana, ja sen reitti on eri vuosina vähän erilainen. Viime vuosian reitin pituus on kuitenkin ollut jotain 3000 ja 4000 kilometrin välillä. Koska reitille mahtuu sekä Pyreneet että Alpit, on kilpailu yksi maailman rankimmista yhtäjaksoisista urheilusuorituksista. Ajajan tulee olla monipuolinen ja kyetä vahvaan suoritukseen sekä henkilökohtaisissa aika-ajoissa että myös rankoissa nousuissa, joten jos ajajalla on jokin tietty alue heikompi, hän yleensä keskittyy koko ympäriajon voiton sijaan tavoittelemaan jonkin yksittäisen etapin voittoa. Suurin osa kilpailijoista on mukana joka tapauksessa oman tallinsa vahvimman ajajan tukemista varten.

Koko kilpailussa johtavassa asemassa oleva pitää yllään keltaista paitaa, paras kirimies saa vihreän paidan ja paras mäkiajaja eli vuorten kuningas saa ylleen punapilkullisen valkoisen paidan.

Ranskan ympäriajossa kaikkein menestynein kilpailija oli yhdysvaltalainen Lance Armstrong, kunnes hän jäi kiinni dopingista ja kaikki Armstrongin seitsemän voittoa mitätöitiin. Näille vuosille ei kuitenkaan palkittu uutta voittajaa. Kun Armstong on poissa laskuista, Ranskan ympäriajoin menestyksekkäimmät kilpailijat ovat Eddy Merckx, Jacques Aungetil, Bernard Hinault ja Miquel Indurain, joilla kaikilla on hallussaan viisi voittoa. Maailman parhaana pyöräilijänä pidetyllä belgialaisella Eddy Merckxillä on myös eniten etappivoittoja, sillä hän on tunnettu aggressiivisesta tyylistään, jolla hän pisti menemään kaikilla etapeilla muiden ohi, sekä kilpailun alussa, lopussa että vaativilla mäkiosuuksilla.

Ranskan ympäriajo kiehtoo monia, ja vaikkei siihen itse pääsisikään osallistumaan, on kilpailun seuraaminenkin mielenkiintoista. Le Tour on myös mitä suosituin vedonlyöntikohde, vaikkei pyöräily yleensä urheiluvedonlyönnissä muuten olekaan suuremmin esillä.