Lukitse pyöräsi oikein ja estä varkaudet

Jopo

Nykyään on todella valitettavaa, että pyörävarkaita liikkuu yhä enemmän ja useammin. Vorot löytävät tiensä niin kerrostalojen pyörävarastoihin kuin yleisillekin paikoille esimerkiksi kaupungissa, joissa pyörätelineet ovat aivan näkyvillä paikoilla. Tämä ei kuitenkaan varkaita estä, sillä polkupyörän anastaminen on melkoisen helppoa ja huomaamatonta, mikäli pyörä, johon on iskenyt silmänsä, ei ole asianmukaisesti lukittuna. Kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, että äkkiä sahaa poikki jonkin lukon tai ketjun. Juuri tämän vuoksi niin moni joutuu huomaamaan pyöränsä luokse palattuaan, ettei se olekaan odottamassa entisellä paikallaan.

Suomessa pyörävarkaudet yleistyvät jatkuvasti ja arviolta maassa anastetaan jopa 20000 pyörää vuosittaisella tasolla. Tämä on hurja määrä suhteutettuna siihen, kuinka moni suomalainen pyöräilee. Toisaalta se kertoo myös siitä, että tehtävissä olisi paljonkin pyörien suojaamisen suhteen.

Aivan erityisen suosittuja ovat tietyt pyörämallit kuten Jopo, sillä niiden kysyntäkin on korkeampaa kuin muiden mallien. Useimmiten varkaat anastavat pyörän jälleenmyyntiä ajatellen, minkä vuoksi onkin järkevämpää ottaa matkaansa pyörä, jonka saa helposti ja nopeasti myytyä eteenpäin. Onneksi on myös niitä pyöränostajia, joilla hälytyskellot alkavat soida tietyissä tilanteissa, esimerkiksi kun pyörää ostaa itselleen netin myyntisivustolla. Jos pyörässä ei esimerkiksi ole lukkoa tai avain on kadonnut tai siinä on jotain muuta epäilyttävää, voi silloin kyseessä hyvinkin olla varastettu pyörä.

Varkauksilta voi pyrkiä välttymään useillakin eri keinoilla. Yksi näistä on se, että pyöränomistaja ottaa valokuvan pyörästään ja pistää talteen myös mallin tiedot sekä pyörästä rungossa lukevan runkonumeron. Se on yksilöity, joten mikäli vastaavanlainen pyörä tulisikin myöhemmin myyntiin esimerkiksi netissä, on se silloin heti tunnistettavissa omaksi polkupyöräksi. Tämän lisäksi kenties vieläkin tärkeämpää on hankkia pyörään asianmukainen lukko. Mitkään pienet lukkoratkaisut eivät varkaita enää nykyään pidättele, vaan paras on hankkia suosiolla U-mallinen lukkosysteemi, jonka avulla pyörä tulee lukita joko telineeseen tai muuhun pysyvään paikkaan. U-mallista lukkoa ei voi tuosta vaan hajottaa, joten se on ehdottomasti paras keino suojautua pitkäkyntisiltä. Vieläkin parempi on, jos lukitun pyörän saa vielä lukittuun tilaan säilöön, jolloin suoja on kaksinkertainen.